maanantai 22. joulukuuta 2014

HAUSKAA JOULUA 2014 KAIKILLE!

Pian koittaa suuri päivä, kauan odotettu joulujuhlamme, jota juhlitaan monin eri tavoin. Meilläkin on täällä kaunis, valkoinen joulukuusi, jonka eilen koristelimme ja jota oma kulta Josef ihmetteli, kun hän viettää ensimmäistä jouluaan nyt kanssamme ja on 6 kuukautta.

Nyt toivotamme teille kaikille oikein hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2015!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

JOSEF SAI UUDET HOUSUT

Tänään on sunnuntai ja 12. päivä lokakuuta. Aurinko paistaa ja asteita ainakin on luvassa liki 27, joten vielä tarkeneekin.

Mutta tässä päivänä muutamana kudoin Josefille housut ja villatakkikin on vain hihoja vailla valmis. Nyt on vaan ollut niin paljon muuta ajateltavaa ja tekemistä, että en ole kudinta ottanut käteeni.

Onneksi pääsin tähän blogiini, kun tuohon Helenan Ihana Elämä blogiini en päässyt, vaikka käyttäjätunnus ja salasana on samat, mutta kun on puhelinnumeroni vaihtunut, niin eipä ole oikeutta tunkeutua edes omaan blogiini. No, turvallisuutta on monenlaista ja toki häiriköitäkin aina ilmaantuu. Mutta annetaanpa sitten sen blogin olla viettämässä yksinäisyyttään, kunnes googlella tajuavat, että ei voi antaa vanhaa puhelinnumeroa, kun se ei ole enää käytössä.

Mutta tällaiset housut Josef sai:


Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

ILMOITUS ASIAA

Tänään on perjantai ja 25. päivä heinäkuuta. Aurinko paistaa ja asteitakin on +29, joten kuumaa riittää.

Lyhykäisesti sanottuna käsityöt jatkuvat jälleen espanjan auringon alla kera ystävien ja kunniavieraiden ja juttua piisaa.

Toivotan kaikille täällä kävijöille oikein mukavaa loppukesää!


perjantai 18. heinäkuuta 2014

VILI MANNEKIININA ...

Tänään on perjantai ja jo 18. päivä heinäkuuta eli enää on 26 päivää eli huomenna enää 25 päivää lähtöömme. Päivät ovat alkaneet huristella aikamoista vauhtia ja paljon pitäisi ehtiä vielä tekemään. Ja ainakin nyt viikonloppuna yritämme saada kuorman valmiiksi, jotta sen voisi sitten hakea täältä ja näin pääsisimme tekemään taas muita asioita. Laatikoita ja säkkejä on jo joka puolella, jtoen kyllä se siitä vielä kuormaksikin muuttuu.

Mutta olen pakertanut Röllin puseron kanssa, vaan ensin tein kuitnekin Rosalle tällaisen vekkihameen. Siis sydänystävälle sydänvekkihame se olla pitää:


Tällainen Vili Vekkuli on jo kuorman päällä vahdissa, mutta laitoin mekon hänen päälleen malliksi, jotta millainen siitä tuli. Tästä tosin puuttuvat vielä hihat, mutta nekin on jo valmiina lähtöön. Nyt vielä Röllin pusero ja sitten laukkuun ja Espanjassa sitten saavat ystäväni nämä päälleen.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

PITSIKUVIOSUKAT VALMIINA LÄHTÖÖN JA MUITA KUULUMISIA 22.6.2014

Tänään on sunnuntai ja 22. päivä kesäkuuta. Päivä on ollut kolea ja sateinen asteiden ollessa vain +10 astetta ja jatkossakin luvassa yhtä koleaa ja sateista.

Mutta huomenna alkaa arki ja uusi viikko täynnä tohinaa. Huomisesta en tiedä muuta kuin että Espanjan ystävämme soittavat meille Skypellä ja se on aina viikon kohokohta kun saa jutella heidän kanssaan ja myös näkee heidät sekä koiraystävät.

Tiistaina suuntaamme automme nokan kohti syntymäkaupunkiani Kotkaa, jossa olemme yhden yön. Keskiviikkona tapaan rakkaan ja ihanan ja pitkäaikaisen ystävän, jonka olen tavannut viimeksi joskus liki 30 vuotta sitten. Mutta hän onkin aivan erityinen ystävä, jollaisia ei enää tapaa tai ainakin harvemmin.

Nyt on pakattuna jo laatikoita ja mustia säkkejä yhteensä noin kuusi kuutiota, mutta toki vielä jotain puuttuukin. Ja otammehan me mukaamme koneeseenkin laukkuja ainakin ne kaksi ja käsimatkatavarat. Uskonpa että tämä loppuaika meneekin aika nopiasti, joten yritän pysyä mukana. Ja onhan se mukavaa, kun on toimintaa ja menoa. Näin pysyy pirteämpänäkin.

Mutta olenhan minä jotain saanut taas aikaseksikin. Sain tänään valmiiksi pitsikuviosukat, joihin olen tyytyväinen.



Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja turvallista uutta viikkoa!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

PITSISUKAT VALMISTUMASSA

Tänään on maanantai ja jo 2. päivä kesäkuuta. Niin se aika vaan vierähtää ja pian olemme jo yläilmoissa pilvien yläpuolella onnellisina kohti uutta kotiamme Espanjan auringossa.

Mutta täällä on vielä paljonkin tekemistä. Onneksi nyt sää on muuttunut hieman suotuisammaksi ja asteitakin on luvassa vielä pitkään +20 molemmin puolin. Se onkin hyvä asia, niin sitten pääsemme uloskin lenkkeilemään, koska se ulkoilmakin tekisi hyvää verensokerilleni, joka on liikaa koholla päivisin.

Mutta kaikesta huolimatta otamme päivän kerrallaan ja hissutellen ja varovaisesti liikkuen,jotta ei enää tulisi sitä aivohalvausta, joka on minua kiusannut jo viisi kertaa.

Nyt sain kuitenkin uusia lankoja ja eilen sain vielä lisääkin. Mutta ensin teen vaaleanvihreästä langasta itselleni sukat, jotka tosin ovat vielä alkuvaiheessa, vaan siitähän sekin valmistuu. Ja pian aloitan toisen sukan, niin ovat taas samassa kohtii ja valmistuvat samaan aikaan.

Tällainen tästä ensimmäisestä sukastani tulee:
Lanka on erittäin pehmeää vauvan lankaa ja on tosi hyvä kutoa ja on siis Red Heart Baby lankaa ja ihania värejä muutkin, joita eilen kahmin 500 grammaa kolmea eri väriä ja euron kerä.

Mutta puikkoja tarvii ilmeisestikin ostella lisää, jotta saisin useamman käsityön yhtä aikaa tehtyä. Tosin minulla on yksi juttu jäänyt hieman kesken kun tulehdus yllätti minut ja vei voimani.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa!

tiistai 13. toukokuuta 2014

KAHDET UUDET SUKAT VALMIINA

Tänään on tiistai ja 13. päivä toukokuuta. Aurinko paistanut, mutta vielä on kova ja kylmä tuuli puhaltanut ja asteita on vain +10.

Nyt olen taas jaksanut kutoakin ja kun sain uusia lankoja, niin silloinhan ne puikotkin kilkkaavat kilpaa ja tällaista on tullut.

 Tässäpä siis kahdet sukat, jotka sain yhtä aikaa valmiiksi...
 ...tässä on lankana Tivoli, acryl lanka ja oikein hyvä ja pehmeä...

 ...varressa ja nilkassa 1 o kiertäen ja 1 n...
...tässä lankana tuttu 7veikka vaalea lila ja valkeat sydänkuviot...
Varret ovat noin 34 cm pitkät ja oikein hyvät tuli molemmista.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa!

torstai 8. toukokuuta 2014

SUKKIA VALMISTUMASSA HYVÄÄ VAUHTIA

Tänään on torstai ja 8. päivä toukokuuta. Täällä on satanut lähes koko päivän, mutta aamulla, kun kävimme Anttilassa, niin onneksi ei satanut yhtään. Asteet ovat tosi koleita vain +7 astetta, mutta luvassa on tämän päivän ja huomisen sateen jälkeen hieman lämpöisempääkin eli noin +11...+13 astetta. No, onneksi vuoden kuluttua saamme nauttia jo Espanjan auringon lämmöstä tähän aikaan vuodesta.

Mutta hissukseen alan tässä taas toipua aivohalvauksestani ja olen kutonut sukkia itselleni. Nyt tosin nuo raitasukat ovat jo kantapäässä asti ja sydänkuvioiset sukat teen huomenna samaan kohtaan ja sitten vain lurittelen terää kaikkiin neljään sukkaan.

Mutta tällaisia minä kudon nyt:




Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

NO HUHHUH, JA NYT ON KÄMMEKKÄÄT VALMIIT

Tänään on lauantai ja 1. päivä maaliskuuta. Yhtenä päivänä ostin muutamia keriä kauniita lankoja täältä ja ajatuksena oli tehdä kämmekkäät. Siinä sitten tuumaillessani, päädyin tällaisiin kämmekkäisiin, jotka sain kuin sainkin tänään valmiiksi. Mutta siis ensimmäiset kämmekkäät ja toiset on jo tulossa puikoilla.






Kuvat kertokoot enemmän kuin tuhat sanaa.

Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa ja ennen kaikkea aurinkoista maaliskuuta!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

JUANITA JA BRIDGET SAIVAT UUDEN MEKON 19.1.2014

 

 

Tänään on sunnuntai ja jo 19. päivä tammikuuta. Paljon on tapahtunutkin tänä aikana, kun en ole tänne päivittänyt. Mutta koska tämä on vain käsityö blogini, niin kerron vain käsitöistäni, joita olen juuri saanut valmiiksi.

Juanitan sain jo joulukuussa ja heti tekasin hänelle mekon:

20131218_083603

Tällaisen suloisen ihanuuden sain joulukuussa ja nimi oli Juanita…

20131218_083458

…ja mekosta tuli tällainen…

20131218_083745

…ja Juanita on kaunis…

20131218_084055

…ja istuen…

20131218_083755

…ja vielä lähikuvaa Juanitasta.

Ja sitten vaikeuksien kautta voittoon eli eilen otin Bridgetin mekon käsiini ja tänään tein viimeiset valmistelut eli nappilistan ja päättelyt. Nyt Bridgetilläkin on uusi mekko päällään.

20140119_130616

Koko kuvaa Bridgetistä…

20140119_130647

…sitten sivukuvaa…

20140119_130845

…ja takaa päin ja Bridgethän on siis 100 cm pitkä…

20140119_131053

…ja vielä lähikuvaakin.

Ja nyt on jo taas uudet suunnitelmat, joten niistä sitten kuvaa, kun valmistuvat.

Toivottelen teille kaikille oikein mukavaa uutta viikkoa!